Nettikasinomainontaa tulee silloin tällöin vastaan nettiä selatessa. Vielä jokin aikaa sitten mainostaminen oli paikoin jopa todella räikeää, mutta nyttemmin tilanne on hieman rauhoittunut. Silti etenkin rahapeleistä valmiiksi kiinnostuneille tuntuisi hyppivän sieltä täältä uusia kasinobrändejä silmille. Tässä runsauden pulassa ja tarjonnan monipuolisuudessa saattaa helposti iskeä epävarmuus. Mitkä vastaan tulevista nettikasinoista oikeasti ansaitsevat osan viihdebudjetistani?
Aina laadukkaan nettikasinon tunnistaminen ei ole helppoa – etenkään aloittelijoille. Näinpä olemme päättäneet koota kasaan tämän artikkelin, johon olemme keränneet muutamia laadukkaiden nettikasinoiden tunnusmerkkejä. Tämän listan vinkkejä seuraamalla vältät kaikkein epäilyttävimmät brändit helposti kuin pääkallokyltillä varustetun miinakentän!
Kiinnitä huomiota turvallisuuteen
Täydellinen turvallisuus on kasinomaailmassa aina kaiken lähtökohta ja perusta. Jännittävinkään huvipuistolaite ei kovinkaan hyvä, jos sen turvapuomit ovat irrallaan ja asiakkaita lentelee kovassa vauhdissa ulos tuoleistaan. Ehkä hieman rankka esimerkki, mutta sinänsä asiaan nähden vedenpitävä.
Jos turvallisuusasiat eivät nettikasinolla ole jiirissä, voi se tarkoittaa sitä, että pelaaja päätyy häviämään rahansa onnestaan huolimatta. Kieroimmat nettikasinot varaavat itselleen mahdollisuuden tulkita ja muuttaa sääntöjään omien päähänpistojensa mukaan, jolloin asiakkaat ovat vääjäämättä helisemässä.
Onneksi luotettavien nettikasinoiden tunnistaminen ei ole lainkaan vaikeaa. Asiakkaana sinun tulee vain varmistaa, että etusivun alareunasta löytyy maininta laadukkaasta eurooppalaisesta lisenssistä. Jos kasinoa pyöritetään joko Maltan peliviranomaisen tai Viron vero- ja tulliviraston luvilla, ei toiminnan laillisuudessa ja luotettavuudessa pitäisi olla mitään epäselvää. Mikäli taas lisenssi on peräisin esimerkiksi Curacaon veroparatiisista, saattaa laatu moniltakin osin olla jotakin muuta kuin taattua EU-tasoa.
Laadukas eurooppalainen lisenssi takaa lisäksi verovapauden niin kasino- ja vedonlyöntipeleissä kuin pokerissakin.
Nostonopeuskin voi kertoa paljon
Monesti ongelmat nettikasinoilla alkavat viimeistään siinä vaiheessa, kun voittorahoja pitäisi lähteä kotiuttamaan kohti omaa pankkitiliä. Tuolloin kaikkein kieroimmat brändit alkavat vitkastelemaan prosessiensa kanssa ja nihkeilemään asiakkaan henkilöllisyyden todentamiseen tarkoitettujen asiakirjojen hyväksymisessä. Yhtäkkiä mikään passista, ajokortista tai henkilökortista otettu kuva ei olekaan tarpeeksi terävä ja laadukas, vaan nopeaksi toivottu tunnistautuminen venähtääkin useiden vuorokausien mittaiseksi.
Onneksi uudet nopeat kasinot ovat mullistaneet nämä asiat perinpohjaisesti. Tällaisilla myös pay n play -kasinoiksi kutsutuilla pelipaikoilla kotiutukset käsitellään lähestulkoon välittömästi – ja vieläpä usein ilman ylimääräisiä tunnistautumisprosesseja. Homma toimii nimittäin niin, että pelaaja liittyy kasinolle jo alun perin suoraan nettipankin kautta tallettamalla. Näin pelaajan henkilöllisyys pystytään vahvistamaan suoraan vahvan tunnistautumisen kautta, jolloin voitotkin voidaan pistää automatisoidusti matkaan heti nostopyynnön lähettämisen jälkeen.
Nopeimmat kasinot pystyvät toimittamaan pelaajalle tämän rahat jo muutamissa sekunneissa. Enää ei siis monestikaan tarvitse odotella päivätolkulla saataviaan!
Bonussäännöt tärkeässä roolissa
Nettikasinoista aika lailla jokainen antaa asiakkailleen jonkinlaisia ekstroja heti rekisteröitymisen yhteydessä. Näin menetellään, jotta asiakkaat pysyisivät tyytyväisinä ja tajuaisivat valita oikean brändin pelipaikakseen. (Oikealla brändillä tässä kohtaa tarkoitetaan tietysti bonuksen antajaa suhteessa muihin kasinoihin.)
Harjaantumattomat nettikasinofanit herkästi kiinnittävät tarjolla olevissa bonuksissa huomiota lähinnä bonusten kokoon ja suuruuteen. Todellisuudessa huomio tulisi kiinnittää aivan muualle – nimittäin vallitseviin bonusehtoihin. 1000 euron arvoinen bonus ei paljon lämmitä, jos se pitää kierrättää ympäri 60-kertaisesti korkeintaan 1 euron maksimipanoksella. Sen sijaan 50 euron bonus 35-kertaisella kierrätysvaatimuksella ja 5 euron maksimilaakilla kuulostaa jo merkittävästi paremmalta.
Älä koskaan anna suurten summien ja kissan kokoisten lupausten hämätä sinua. Lue ennemmin aina bonussäännöt kannesta kanteen, jotta tiedät varmasti, ettei niiden taakse kätkeydy mitään epäilyttävää ja epämiellyttävää. Nokkelat nettikasinot kyllä useimmiten keksivät keinot hätähousujen höykyttämiseksi!
Asiakaspalvelu linkkinä pelaajan ja kasinofirman välillä
Asiakaspalvelun merkitystäkään ei pidä nettikasinolla aliarvioida. Siinä vaiheessa, kun jokin menee omissa peleissä pieleen, tai jokin ominaisuus ei toimikaan toivotulla tavalla, on kääntyminen tuen puoleen tarpeellista.
Lähtökohtaisesti kukaan tuskin pitää tukipalveluista, jotka ovat auki vain muutaman tunnin vuorokaudessa ja vaativat aina useita minuutteja kestävää odottamista. Meidän kaikkien onneksi niin sanotut parhaat nettikasinot päästävätkin asiakkaansa vaihtamaan ajatuksia tuen kanssa kellon ympäri ja usein vain muutaman sekunnin tai parin minuutin jonotusajoilla.
Asiakaspalvelujen aukioloajat ja ruuhkautumisasteet toki vaihtelevat kasino- ja tilannekohtaisesti. Otathan siis näistäkin asioista selvää ennen kuin lähdet soitellen sotaan!
Paljon pelattavaa = paljon hauskanpitoa
Viimeiseksi nostamme tällä listallamme esiin riittävän pelivalikoiman merkityksen. Jos kasinolla ei pääse pelaamaan pelejä kuin vain yhdeltä pelivalmistajalta, jäävät monet huippukokemukset vääjäämättä kokematta. Olisi näin ollen hyvä, jos kasinolta löytyisivät ainakin seuraavat huippuvalmistajat: NetEnt, Quickpsin, Big Time Gaming, Play’n Go, Pragmatic Play ja Microgaming. Jo tällä katraalla pääsee erittäin pitkälle, joskin monipuolisimmilla pelipaikoilla jo pelkästään valmistajia saattaa olla lukuisia kymmeniä.
Toivottavaa olisi sekin, että pelivalmistajien lisäksi eri pelityyppejä olisi reippaasti. Tavanomaisten kolikkopelien lisäksi suotavaa olisi päästä pelaamaan myös blackjackin ja ruletin tapaisia pöytäpelejä ja niiden livekasinoversioita sekä progressiivisia jackpotteja. Jälkimmäisistä voi hyvällä tuurilla tarttua mukaan jopa satojen tai miljoonien eurojen kokoisia jättipotteja.